Home sweet home

Lentokoneen laskeutuessa takaisin piskuiselle Porin lentokentälle en voinut tajuta, että tässä se nyt oli, 3,5 kuukauden vaihtorupeama Irlannissa. Vastahan mä pakkailin tuskaisena matkalaukkua ja mietin oonko muistanut hoitaa kaikki tarvittavat asiat, vai tajuanko lentokentälle mennessä, että matkavakuutuksen olisi voinut ottaa. No, jos jotain jäi hoitamatta, niin ainakin ilman sitä selvisin mainiosti koko syksyn!

Tiedän, että seuraavat pari kappaletta sisältävät kaikki maailman latteudet (ennakkovaroitus annettu), mutta vaihto on kyllä sellanen kokemus, jota ei kannata mun mielestä jättää tekemättä. Ennen Irlantiin menoa tietoni kohdemaasta olivat aika rajoittuneet, mutta näin jälkeenpäin koen sen olleen vain hyvä asia. Irlanti yllätti minut todella positiivisesti ehkä siitäkin syystä, ettei minulla ollut mitään suuria odotuksia vaihtoajalle.

Parasta oli ehdottomasti kaikki mahtavat ihmiset joihin sain tutustua vaihdon aikana. Sain paljon uusia tuttuja ja hyviä kavereita, joten Euroopassa riittää matkakohteita tuleviksi kesiksi ja talviksi. Irlannin karu luonto kaikessa kauneudessaan vaikutti muhun varmaan kaikkein syvimmin ja onneksi syksyn aikana tuli tallennettua satoja ja taas satoja kuvia mieleenpainuvista maisemista joihin voin palata koska vaan.

Tulen kyllä aina muistamaan tämän vaihtosyksyn Irlannissa, sillä sen lisäksi että opin lisää muista kulttuureista opin lisää asioita itsestäni. Jep, siirappista, mutta vaihto on kasvattava kokemus ja kortti, joka kannattaa ehdottomasti kääntää. Ja PS., tekstin lomassa hyppelevät kuvat on otettu Limerickin naapurissa olevasta pikkukapungista Adaresta, jossa kävin viettämässä viimeisiä päiviä ennen Suomeen paluuta.

Saaren ympäri vihreällä pakettiautolla

Sain vielä viimeisen vierailijan ennenkuin tämä vaihtosyksy alkaa olla paketissa. Halusin näyttää Irlannin monia eri puolia, sillä kuten olen jo aikasemminkii sanonut, niin monet ihmiset Irlantiin tullessaan jämähtää Dubliniin, vaikka maassa on vaikka miten paljon nähtävää ja upeita maisemia! Tämän takia olinkii varannu ympäri Irlantia kiertomatkoja tekevältä yhtiöltä, Paddywagonilta, reissun Dinglen niemimaalle.

Matkaan lähdettiin sunnuntaiaamulla siinä yhdeksän kieppeissä ja kuski kertoi meille hyvät ja huonot uutiset. Huono uutinen oli se, että vain kaksi henkilöä oli tulossa retkelle, minä ja kaverini. Hyvä uutinen taas oli se, että kiertoajelu järjestetään siitä huolimatta. Eikun pakun ovi kiinni ja tiimi The Princesses of Finland (kiitoksia vaan kuskille) pääsi matkaan. Ensimmäinen kunnon pysähdys oli Inch Beachilla, enkä oo koskaan nähnyt mitään niin kaunista ja harmaata maisemaa. Aurinko ei rannalla näyttäytynyt, eli nyt jäi rusketusrajat hankkimatta. Joulukuinen Irlantihan on ihan paras vaihtoehto rantalomalle...

Tämä osa reissusta oli vielä kuskinkii mielestä lämmittelyä maisemien suhteen, mutta pian päästiin itse asiaan, eli ajelemaan pienillä teillä pitkin saaren länsiosia. Tai siis, allekirjoittanut puristi penkkiä valkoisin rystysin ja mietti miksi kuskin pitää just tänään toteuttaa unelmaansa formulaurasta kapeilla mutkateillä. No, paras oli vaan kattella maisemia, eikä nopeusmittaria -ja tietysti toivoa, että auto ei ole seuraavan mutkan takana vastassa.

Toisella, pidemmällä pysähdyksellä päästiin ihastelemaan Irlannin läntisimpiä saaria, eli Blasket Islands saarirypästä. Aikaisemmin saaret olivat asuttuja, mutta tarvikkeiden haku mantereelta alkoi bensan hinnan nousun myötä tulla kalliiksi, joten asukkaat alkoivat kaikota saarilta. Tässä vaiheessa taivaalta yritti tulla vettä, mutta ihan pieneksi tihkukuuroksi jäi. Ihanana yllätyksenä 15 minuutin ajelun jälkeen niemen toisella puoella oli melkein aurinkoinen keli. Sään nopea vaihtuvuus on loppuviimeksi yksi kivoimmista asioista Irlannissa, sillä päivän aikana on aina mahdollisuus nähdä kaistale sinistä taivasta kaiken harmauden ja sateen keskellä.

Mielstäni Dinglen niemimaan kiertäminen on fiksu vaihtoehto, jos aikaa ja kärsivällisyyttä ei riitä massiivisen Ring of Kerryn tekemiseen. Kauniin karuja maisemia on nimittäin tälläkin reitillä riittämiin. Pitää myös sanoa, että Paddywagonilla matkustaminen on ihan varteenotettava vaihtoehto, jos käytössä ei ole omaa tai vuokra-autoa, jolla pääsisi seikkailemaan ympäri saarta. Ainoa miinus tietysti on se, että yhtiö on päättänyt pysähdyspaikat etukäteen ja niillä periaatteessa mennään, mutta koska irlantilaiset ovat ystävällistä porukkaa, niin ylimääräinen pysähdyksen toteuttaminen voi olla ihan mahdollista. Nyt on taas verkkokalvot kuorrutettu kaikella kauniilla!

Cliffs of Moher

Yksi Irlannin tunnetuimmista luontonähtävyyksistä on varmaan kiistatta Cliffs of Moher. Kyseessä on siis parhaimmillaan parinsadan metrin korkuiset pystysuorat Atlanttiin rajottuvat jyrkänteet ja tämän kohteen bongaa useista irlantilaisista postikorteistakii. Nyt pääsin vihdoinkin nauttimaan mahtavasta näkymästä ihan oikeassa elämässä kaikkien kuvaihasteluiden jälkeen.

Irlantilainen kaverini varoitti mua etukäteen, että Cliffs of Moher on sellainen paikka, jossa tuulee ja on viileä ihan aina. Samainen kaverini oli käynyt katsastamassa jyrkänteet lämpöisenä kesäpäivänä ja silloinkin tuuli teki paikasta kylmemmän puoleisen. Näin kävi tälläkii kertaa, eli olin onnellinen lämpösestä neulepaidasta takin alla. Sitä ei tosin käy kiistäminen, että Cliffs of Moher on pienen vilun arvoinen. Oon vaan joka kerta hirveen nöyränä kaikkien tällästen luonnonmuodostumien eessä, kun tajuan miten suuri voima luonnolla on ja (taas kerran) miten pieni ihminen on.

Cliffs of Moher ei oo pelkästään jyrkkiä kallionseinämiä, vaan turistikohteelle tyypilliseen tapaan paikan päältä löytyy vierailijakeskus, jossa voi tutustua näyttelyn avulla tarkemmin kohteeseen geologian avustuksella ja tietysti muutamia kauppoja. Lisäksi jyrkänteen reunalta löytyy 1800-luvulta peräisin oleva O'Brienin torni, josta maisemia pääsee kuikuilemaan hieman korkeammalta pientä pääsymaksua vastaan.

Jyrkänteiden vierstä löytyy myös kyseinen kyltti kiveen kiinnitettynä. Olinkii kuullut huhua, että paikalla ja itsemurhilla olisi jonkunlainen kytkös ja kysyinkin paikalliselta kaveriltani, onko jutussa enemmänkin perää. Vastaukseksi sain lyhyen, mutta kattavan "We've had a couple of accidents". Tästä ei niin iloisesta tiedosta huolimatta on kyllä käymisen arvoinen kohde, sillä kallioita pääsee ihailemaan ihan maksutta ja näkymä itsessään on vain yksinkertaisesti tosi vaikuttava.